|
|
B-pentue
s. 26.10.2013
2u + 4n
Yhdistelmä ei täyttänyt lagottojen jalostuksen toimintaohjetta, koska Cicolla oli vain yksi näyttelytulos. Pentue oli molemmille vanhemmille toinen.
Kuuden elävän pennun lisäksi syntyi yksi kuollut urospentu, joka oli silmämääräisesti täydellisesti kehittynyt.
Astutus oli luonnollinen, Cara hoiti pennut hyvin, mutta alkoi viettää aikaa pentulaatikon ulkopuolella aiemmin kuin edelliskerralla.
Pennuista kahdella todettiin pentuetarkastuksessa pieni rasvanapa. Kahdella pennulla oli lievä alapurenta. Kahden pennun toinen alakulmahammas painoi yläikeneen, mutta pysyvät hampaat asettuivat oikein. Molempien urosten kivekset laskeutuivat pysyvästi 5-6 viikon iässä.
Pentueesta on täytetty pentueseurantalomake lagottojen jalostustoimikunnalle.
Come Se Balla Coi Lupi
"Koda"
Om. Anna-Karoliina Mäkinen,
|
|
|
"Gus"
Om. Anna Monegat,
Teufen, Sveitsi
|
|
|
Come Se Bella Birbante
"Liina"
Om. Suvi Hiltunen,
Hollola
|
|
|
Come Se Biancheggia Il Mar
"Lulu"
Om. Kata Bragge ja Mikko Hirvonen, Hyvinkää
|
|
|
Come Se Borbotta Il Caffè
"Jena"
Om. Sonja Hiekkalahti ja Juho Tahvanainen,Tampere
|
|
|
Come Se Brezza Serale
"Bette"
Sijoituksessa: Heli Timonen,
Helsinki
|
|
|
A-pentue
Yhdistelmä täytti lagottojen jalostuksen toimintaohjeen. Pentue oli molemmille vanhemmille ensimmäinen.
Neljän elävän pennun lisäksi syntyi uros- ja narttupentu kuolleina, molemmat täysin normaalisti kehittyneitä (Evira).
Astutus oli luonnollinen, Cara hoiti pennut vahvoja emonvaistoja osoittaen.
Pennuista yhdellä kuului pentutarkastuksessa lievä sivuääni sydämessä, ääni hävisi ensimmäisiin rokotuksiin mennessä. Kaikilla pennuilla oli luovutushetkellä normaali leikkaava purenta. Pennuista kahdelta jouduttiin poistamaan ahtaasti asettuneita maitokulmahampaita alaleuasta. Yhden pennun irtoamaton kulmahammas poistettiin kirurgisesti. Kenelläkään pennuista ei ollut pentutarkastuksessa napatyrää, häntämutkaa, iho-, korva- tai silmäoireita tai muuta huomauttamista ja kaikkien motoriikka toimi moitteettomasti. Uroksen molemmat kivekset laskeutuivat 5-6 viikon iässä.
Pentueesta on täytetty pentueseurantalomake lagottojen jalostustoimikunnalle.
|
Come Se Avresti Scelto Me
"Toda"
om. Perhe Keturi, Vaasa
|
|
|
Come Se Avrei Freccia Avanti
"Putu"
om. Perhe Liinamaa, Santahamina
|
|
|
Come Se Avrei Una Marsina
"Lilli"
om. Perhe Sundholm, Turku
|
|
|
Come Se Avrei Zampe d'Orsa
"Zeta"
om. kasvattaja
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|