"Bette"
narttu
s. 26.10.2013
Isä: Cico (HD A/A ED 0/0 PL 0/0 JE --)
Emä: Etrusca (HD A/A ED 0/0 PL 0/0 JE -- MH hyv.)
Kasvattaja: Terhi Järvenpää, Kangasala
Haltija: Heli Timonen, Helsinki
 
 
Iltatuuli
 
Tässä pennussa on sitä kuuluisaa Jotain. Bette sai syntymänsä jälkeen kummipojaltani oikein osuvan työnimen "Tassu". Pentu nimittäin oli muita selvästi kookkaampi, vahvarakenteisempi ja omasi todella suuret tassut. Tassu ei loistanut kauneudellaan, ei herättänyt huomiota värillään, vaan ihastutti päivä toisensa jälkeen viileän rauhallisella suhtautumisellaan kaikkiin ympäröiviin tapahtumiin. Tassun ilme jo aivan pikkupennusta lähtien on ollut ihanan hyväntuulinen. 
 
Kuvassa: Tassu 1 vko
 
Kymmentä päivää ennen B-pentueen syntymää olimme menettäneet rakkaan Sera-lagottomme onnettomuuden seurauksena. Tämä pentue jää varmasti mieleen, sillä se auttoi meitä unohtamaan surun aina välillä ja tunnemyllerrykset olivat melkoisia. Koska Tassu osoitti olevansa seramaisen vahvaluonteinen ja reipas koiranalku, halusimme nimetä sen Seran mukaan Brezza Seraleksi, Iltatuuleksi. Aika näyttää, millainen tästä viipottajasta kehittyy. Alku vaikuttaa ainakin oikein lupaavalta. 


Kuvassa: Bette 3 kk
 
 
Terveys:
 
BFJE: normaali
Purenta: pentupurenta leikkaava
MyDogDNA-profiili
pieni rasvanapa