Isä:



Cico

[KoiraNet]


Emä:



Fi MVA Etrusca

[KoiraNet]





Yhdistelmä ei täyttänyt senhetkistä lagottojen jalostuksen toimintaohjetta, koska pentueen isältä puuttui toinen vaadittu näyttelytulos. Muilta osin yhdistelmä täytti toimintaohjeen. 
 
Kuuden elävän pennun lisäksi syntyi yksi kuollut urospentu, joka oli silmämääräisesti täydellisesti kehittynyt.
 
Astutus ja synnytys olivat luonnolliset. Cara hoiti pennut hyvin, mutta alkoi viettää aikaa pentulaatikon ulkopuolella aiemmin kuin ensimmäisellä kerralla.
 
Pennuista kahdella todettiin pentuetarkastuksessa pieni rasvanapa, joka ei vaatinut toimenpiteitä. Kahdella pennulla oli luovutusiässä alapurenta, toinen korjaantui myöhemmin käänteiseksi leikkaavaksi purennaksi. Yhdeltä pennulta poistettiin ahtaasti asettunut maitokulmahammas. Molemmilla uroksilla laskeutui kivekset alle 5 viikon iässä.

Pentueessa on luovutusiän jälkeen esiintynyt korvissa hiivataipumusta. Neljältä Suomessa asuvalta pennulta kuvattiin lonkka- ja kyynärkuvausten yhteydessä virallisesti myös selkä, joka oli kaikilla tutkituilta osin normaali. Kenelläkään ei ole havaittavissa hännässä nikamamuutoksia. Kaikilla pennuilla on täysi hampaisto. 

Kaikille pennuille hankittiin MyDogDNA-terveyspassi ennen luovutusta. Kaikki pennut ovat geneettisesti vapaita kaikista lagotoilla tunnetuista geenimutaatioista (JE, SD, HUU).
 
Pentueesta on täytetty pentueseurantalomake lagottojen jalostustoimikunnalle.