[KoiraNet]
Liina, Lirpukka, Kääpiö, Tättähäärä, Silakka, Ötökkä, Rakkauspakkaus, Spirulina… Tätä voisi jatkaa loputtomiin, sillä ”rakkaalla lapsella on monta nimeä”. Ehkä kuvaavin nimitys on kasvattajan joskus toteama MonitoimiLiina!
”Voi kunpa sieltä tulisi edes yksi valko-oranssi narttupentu…” on lausahdus, joka pääsi suustani, kun istuttiin Terhin kanssa pentulaatikon äärellä odottamassa Caran supistusten alkavan. Sain kunnian olla mukana Beekkosten elämässä syntymästä lähtien. Synnytyksen edetessä ilmestyi näkyviin voimakkaan oranssin pääkuvion omaava pentu, jolloin huokaisimme Terhin kanssa yhteen ääneen ”Voi, kun se on kaunis!”. Tämä kaunokainen osoittautui nartuksi ja rynnisti saman tien kovalla tohinalla nisälle. Pentu ristittiin työnimeltään Kersantti Karoliinaksi voimakkaan tahtonsa vuoksi, ja nimi lyheni Liinaksi. Cara synnytti toisenkin valko-oranssin, hymyilevän ja aurinkoisen narttupennun Betten.
Pentujen syntyessä ja aikana ennen sitä ei ollut varsinaisesti kiveen kirjoitettu, että ottaisin pennun, vaikka olinkin haaveillut saavani joskus Caran jälkeläisen. Vietin Beekkosten kanssa paljon aikaa. Sen myötä alkoi vahvistua ajatus, että ottaisin kyseisestä pentueesta itselleni pennun. Yritin tarkkailla pentuja mahdollisimman objektiivisesti, mutta Liinan kanssa alkoi kehittymään vahva side ja ymmärrys toisiamme kohtaan. Sanotaan, ettei koiraa ja lasta saa verrata keskenään, mutta tässä tilanteessa oli pakko todeta, että Liinassa oli samanlaisia piirteitä kuin minussa pienenä. Tämän vuoksi tiesin, miten kyseisen pienen pennun sai rauhoittumaan huutokohtauksestaan. Totesimme Terhin kanssa lopulta, että ei auta, Liinasta tulee minun pentu, sillä kukaan muu ei ymmärtäisi sitä samalla tavalla.
Liina on ollut perusterve satunnaisia korvatulehduksia (lähinnä pentuna/nuorena kärsi korvavaivoista), yhtä silmätulehdusta ja yhtä vatsatautia lukuun ottamatta. Yksi etuhammas Liinalta jouduttiin poistamaan virallisten luustokuvausten yhteydessä, sillä Liina juoksi metsässä kaatunutta puunrunkoa päin ja hammas meni kuolioon. Liina ei välittäisi hoitotoimenpiteistä, mutta hienosti se kaiken sietää, kun asiat on sille määrätietoisesti ja johdonmukaisesti opetettu. Se ei turhia stressaile lääkärikäynneilläkään, vaikka siitä selvästi huomaa, että olisi mieluummin jossain muualla.
Liinasta löytyy temperamenttia, uteliaisuutta, innokkuutta ja sitkeyttä sekä vauhtia, mutta osaa myös rauhoittua ja ajoittain hakeutuu kainaloon rapsutettavaksi. Liina on myös itsenäinen, vähemmän miellyttämisen haluinen kuin emänsä Cara, ja omaa uskomattoman työmoottorin. Liina on reaktiivinen, se reagoi täysillä ärsykkeisiin, mutta palautuu äärettömän nopeasti ja hyvin. Koviin ääniin Liina reagoi, mutta ei osoita pelkoa. Liina suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimesti ja ottaa vieraat vastaan innokkaasti haukkuen. Vieraat koirat Liina haukkuu ja tuttujen koirien kanssa tavatessa Liinalla on tarve näyttää kaapin paikka, jonka jälkeen voikin sitten juosta ja leikkiä. Kohti juoksevat koirat ovat punainen vaate Liinalle. En tiedä johtuuko nämä koirareaktiot siitä, että Liina on kerran tullut rei’itetyksi toisen koiran toimesta ja pari kertaa juossut iso koira naamalle.
Liinan kanssa on ihana matkustaa autolla, se rauhoittuu nukkumaan autossa olevaan häkkiin eikä välitä, vaikka joutuisi autossa odottelemaan. Liina on taitava nenän käyttäjä, se on pienestä pitäen hakenut heitettyjä keppejä ja käpyjä syvästä hangesta ja jäljestänyt kulkemiamme polkuja pitkin takaisin kotiinpäin. Pääsimme mukaan pelastuskoiraryhmään Liinan ollessa noin kuuden kuukauden ikäinen. Treenasimme Peko-hommia reilun kahden vuoden ajan, mutta opiskelijana alkoi tuntua, ettei oma energia riitä monen tunnin treeneihin iltaisin opiskelun ohella. Liina on/olisi hyvä todennäköisesti kaikissa harrastuksissa, mitä sen kanssa alkaisi tekemään, sillä se oppii nopeasti ja toimintaa on helppo muokata.
Eräänä päivänä metsälenkiltä palatessamme Liina kaivoi metsänreunasta maahikkaan. Olimme jonkin verran tehneet hajutunnistustreeniä sisällä ja ulkona, mutta se oli hyvin säännöllisen epäsäännöllistä. Aloin tätä toimintaa vahvistamaan ja syksyllä pääsimme käymään paikassa, jossa tryffeleitä tiedettiin olevan. Pienellä kannustamisella Liina alkoi kaivamaan koskemattomia luonnontryffeleitä. Siitä lähtien syksyn vapaa-ajat ovat kuluneet pihoilla ja pusikoissa kontaten. Liinalla on koko ajan nenä aktiivisena, se etsii ilman käskyä, mikä on siinä mielessä huippua, että löydämme jatkuvasti uusia paikkoja, joissa tryffeleitä kasvaa. Liinan työskentelyssä on myös huippua se, että Liina ei syö (tai hyvinhyvin harvoin syö) tryffeleitä, vaan kaivaa tryffelin esiin ja näyttää kuonollaan missä se on, jos en heti tryffeliä huomaa. Liina tuntuu palkkautuvan pelkästä tryffelin kaivamisestakin, sillä usein en ehdi tryffelin talteen laittamisen jälkeen palkata Liinaa, kun se on jo kaivuuhommissa.
Liina palkkautuu sekä ruualla että leikillä ja sosiaalisella palkalla, mutta ruoka on kuitenkin ylitse muiden. Ruuan odottaminen onkin Liinan mielestä sietämätöntä, maailman kamalin asia. Pallo (tai keppi tai käpy) taas on maailman paras asia heti ruuan jälkeen. Vesi on myös kärkikolmikossa Liinan lempiasioissa. Veteen olisi päästävä silloin, kun sitä näkee tai haistaa. Rannalla sitten innokkaana odotetaan, että pääsisi jotain vedestä noutamaan. Tässä asiassa sitä intoa tosin on huomattavasti enemmän kuin taitoa, sillä uintitekniikassa olisi vielä petrattavaa, vaikka paljon on kehittynytkin iän ja harjoittelun myötä. Liina edelleen nauttii, kun sille metsässä heittää lelun/kepin niin, että Liina joutuu tekemään nenällä töitä sen löytääkseen. Voi sitä hännän vipatusta, kun se tekee töitä! Haaveena olisikin päästä käymään Liinan kanssa Italiassa oikeissa tryffelikokeissa. Nähtäväksi jää toteutuuko haave…
Liina on maailman paras MonitoimiLiina, elämäni Koira <3
-Suvi Hiltunen
