[KoiraNet]
Viljo on joskus Koira, Poika, Vii, Vilijonkka ja viimeisin lempinimi on kasvattaja Terhin ohimennen antama nimi ”Urpo”. Senkin nimen Viljo ansaitsee. Jossain on tullut vastaan ilmaisu laulava lagotto, Viljo kuuluu tähän kuoroon.
Viljo on meidän ensimmäinen koira ja se hurmasi perheemme kerta heitolla. Se on mallia ”luomu”, jälleen Terhin toteamus, joka voi tarkoittaa hyväntahtoisempaa ilmaisua kuin ”kuritta kasvanut”. Kuinkas ensikertalainen koiran omistaja niin suloista otusta pystyisi kieltämään. Siksipä myöhemmin on sitten opeteltu paljon asioita, jotka mahdollisen seuraavan koiran kanssa tehtäisiin toisin.
Reilun kahden vuoden aikana koettiin monenlaista. Pentukoulussa käytiin. Viljo pääsi pentunäyttelyssä taitavan Jenni Heikkisen esittämänä kehään. Sitten oli hihnakäyttäytymisen alkeiskurssia ja lagotolle hyvin sopiva Helsingin seudun lagottojen järjestämä Marisa Köngäksen vetämä jälkikurssi. Siellä Viljo hoksasi heti jälkityöskentelyn, sillä sitähän se oli tietenkin tehnyt luontaisesti ihan jokaisella lenkillämme. Sen jälkeen jälkityöskentelyä on tehty itse harjoitellen välillä enemmän ja välillä vähemmän. Se into, jolla Viljo lähtee hajun mukaan menemään, on huikeaa nähtävää. Oikeaoppisuus on tästäkin jälleen kaukana, sillä Viljo menee sata lasissa ja käyttää myös ilmajälkeä, eikä kulje nenä maassa. Haave etsintäkoirakoulutukseen hakeutumisesta vahvistui Viljon kiinnitettyä huomioni lumihankeen sammuneeseen mieheen. Olin jo ilmoittautunut etsintäkoiraksi koulutettavien alkeiskurssille, mutta sinne menon esti Viljon rakkaus ihmisen jalkojen hajuun. Se vimma sillä on ollut jo kasvatuskodista lähtien. Sukat on lähes parasta, mitä Viljo tietää. Sukkia voi kantaa ja niitä voi repiä. Mutta ns. varvasvälikumin löytäminen ja syöminen oli kohtalokasta. Viljolle tuli suolitukos ja se leikattiin kahdesti n. 1v3kk iässä, mutta onneksi Viljo taisteli ja parani ja pärjää hyvin tavallista lyhyemmällä ohutsuolella.
Viljo on hyvin aktiivinen koira. Malttia, impulssin kontrolloimista ja rauhoittumista on harjoiteltu kotona ja ja treeneissä. Rally-toko on tarjonnut meille sopivan treenimuodon ja paikan, missä harjoitella paitsi erillisiä tehtäviä myös siedättyä muihin koiriin. Edelleenkin sen liekit leimahtavat, kun näköpiiriin tulee KOIRA. Onneksi siinäkin on edistytty, mutta kärsivällisyyttä kysytään emännältä ennen kuin Viljo suhtautuu välinpitämättömästi näköpiirissään olevaan toiseen samanmoiseen. Tylsää Viljon kanssa ei ole. Kokeilimme noin 1v 6kk iässä MH-luonnekuvausta, mutta keskeytin testin, koska poika rallatteli menemään, eikä tullut kutsusta luokse mennen jopa vesilätäkköön makaamaan.
Näyttelyissäkin on käyty ja tavoite MVA ei ole kuin yhden sertin päässä. Näyttelytkin ovat olleet yksi tapa harjoitella malttia, sopivaa käyttäytymistä, ohjeiden noudattamista ja yhteistyön hiomista meille molemmille. Viljo on tietenkin oman perheensä mielestä kaikkein komein.
Kaikki edellä mainitut ilot, surut, haasteet, näyttelyjännitykset, saavutukset ja lukemattomat kysymykset on onneksi voinut aina esittää Terhille.
– Auli Sirén
